Vaikken haluis olla... Ärsyttää olla kipee. Eilen olin töis vaikka oli lämpöö ja olo ihan karsee. Kotona kunnon unet ja lämpö laskiki sillä mukavast. Aamulla töihin ilman huonoo oloo ja sit se alko. Kummallinen huimaus ja hullu hikoilu. Sit ku taju meinas lähtee, raahauduin pomon luo ja sanoin, et pakko luovuttaa ja hakee saikkuu. Kolme päivää rapsahti.. Täl hetkel olosta päätellen kroppa ei osaa päättää onko kuumetta vai ei.. Kuumat ja kylmät aallot menee koko ajan pitkin kehoo eikä olo oo mikää hyvä vaikka oonki muuten iha pirtee. Vois oikeest tulla se vähintää 38.5 kuumetta nii tappais kaikki pöpöt kerral eikä tarvis kärvistellä tän flunssan kans.
Tiiättekö sen tunteen, ku aattelette, et asiat ei vois enää olla huonommin, mut sit kummiski jotain tapahtuu? Mulle kävi just äsken niin.. Kaverin kans ei oo ollu helppoo nyt lähiaikoina, ku se sattuu olee hankala ihminen. Ja nyt huomasin, et se saattaa pyörii ihmisen kans, joka on tehny mun elämästä helvettiä tän kolmen vikan vuoden aikana.. Nyt siis vaan kunnon syvä huokaus ja odottelemaan uutta taistelua ihmisten kans, jotka ei edes kuulu mun elämään, mut tuhoaa sitä pala palalta mun jalkojen alta.
Mut eiköhän se taas siitä.. Pikkuhiljaa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti