Melkein valmis

Tänää shoppailee! Ihanaa! Kauppakeskus Veturi kutsuvasti huutaa meidän perhettä vähä kiertelee. Ei tää kyl mikää hupireissu oo, tai on se, mut meil on tavote. Jokaselt meistä puuttuu juhlavaatteista jotain. Meikäläinen tarvii sukkahousut ja jonku kivan neuleen/jakun mekkoni kanssa. Mies ja poika tarttee pöksyt ja tyttöselle vois kattoo jotain kivaa hiusnauhaa (jos se ees suostuu semmost pitämää).

Miksi juhlavaatteet? No ne häät! Miehen serkun häät. *Paniikki iskee* 

Lähetää lauantai aamuna ajamaa kohti Saloa ja kello kolme iltapäivällä kirkonkellot raikaa ja seremonia alkaa. En niistä kellosta kyl tiiä, mut ois aika makeeta!

Mä en oikee osaa päättää, oonko innoissaa vai kauhuissaa. Varmaa vähä molempia. Pienten lasten kans ei oo helppoo yleensäkää tehä mitää erikoista ja nyt meijät on kutsuttu tuntemattomien ihmisten joukkoon istumaan paikkaan, missä pitäs olla suht hiljaa ja suht paikoillaa. Siit ei tuu mitää! Juhlat varmast menee hyvin vaikka kammoan sydämeni kyllyydestä virallisuuksia eikä mulla oo minkään maakunnan käytöstapoja. Enkä pidä siitä, että tuntemattomat ihmiset utelee...

Silti annetaa nyt pienet aploodit mulle! Minä neiti-viime-tingassa-hoidan-kaiken olin kerranki ajoissa ja tilasin mekon jo kuun alussa! Olihan siitä huolimatta pieni pelko pepussa ettei se ehi ajoissa, ku toimitusaika oli noin 3 viikkoa, jos hyvin käy. Se tuli tänä maanantaina ja viikonloppuna löysin siihe hienot kengät KLIK. Näytän ainaki edustavalta, jossei muuten mee hyvin.

Mutta sunnuntaina sitte lisää häistä, jos selviän hengissä! Heheh.

Haikeasti onnellinen

Tänään se tapahtui sitten. Tosi nopeesti se kyl oli ohiki. Jenna. Ystävä, josta mainitsin tässä KLIK, tuli miehensä Tuukan kans tänää käymää. Oli niin ihanaa nähä viiden vuoden jälkee.

Ootin sitä koko aamun ja semmoinen jännitys purkautuu kiukkuna. Onnistuin kiukuspäissäni sotkemaan koko kämpän. Etin siis rasvatuubia. Löyty lopulta kaks. Ha! Sain silti laittaiduttuu ja hoidettuu lapset, vaik kiukuttiki.

Sitte siinä kahen maissa Däni rupes haukkumaa siihe mallii, et joku on pihassa. Juoksin ulos innoissaa ja siellä ne oli. Voi sitä onnenkyynelten määrää, ku halattii (nytki meinaa tippa tulla) ja se ei meinannu millää lakata. Sit suut kävi kilpaa eikä miehet saanu oikee suun vuorookaa. Esittelin Jennalle talon ja muisteltii menneitä. Miehet istu olkkarissa juttelemassa.

Ei niil valitettavasti ollu, ku pari tuntia aikaa olla, ku koti ja työt kutsu Rovaniemellä. Mutta suunnitelmia oli jo oikein urakalla, millon nähää seuraavan kerran. Harmittaa iha tosissaa, ku on näin pitkä välimatka. Jenna on mulle tosi rakas! Eikä tekis yhtään pahaa nähä vähä useemmin ja parantaa yhessä maailmaa viinipullon kera... Ehkä viel joskus se on mahollista.

Se hassu nainen toi mulle tuliaisiksi kukan! En oo edelleenkää kukkaihminen, mutta nyt teen parhaani, että se pysyy kevääseen asti hengissä ja sitte sen voi laittaa pihalle kasvamaan. Kaunis keltainen ruusu. Kyl Jenna mulle sen nimenki sano, mut en muista yhtään nyt, mikä se oli. Sain myös ihanan mukin, jossa lukee ystävä ja kaunis teksti sisäpuolella. Itku tuli, ku luin sen.

Onneks on puhelimet olemassa! Varmasti soitellaa vastasuudessa usein ja tehdään matkoja toistemme luo. Eikä sit tiiä, vaik lähitulevaisuudes välimatka vähän lyheniski. Ainaki hetkeks.

Kirpputorilla

Tänää saatiin (liaanki) pitkäst aikaa lapsenvahti muutamaks tunniks ja päätettii se käyttää hyödyks ja vähä shoppailla. Yleensä en löydä kirppareilta juurikaa mitää. Tosi harvoin ostan ylipäänsä mitää. Se johtunee aika pitkälti siitä, ku kyllästyn aika nopeest siihe kiertelyyn ja penkomiseen. Loppuajan vaa valitan, ku ei mitää löydy ja lähinnä ootan, että jotain ostettavaa hyppää mun syliin.

En malta päästä testailee! Viel ei oo kerenny.

Tänään menin kirppareille iha eri asenteella! Kiersin kärsivällisesti kaikki paikat ja pengoin kaikki ne pöydät, mitkä oli ees pikkasen houkuttelevii. Ja löysin kuin löysinki muutaman kivan paidan. Perus kesä/koti -paitoi kaikki, mut tykkäsin niistä. Ostin myös pari Xbox 360 peliä ja miehelle ja pojalle yhet paidat.

Love these shoes!

Mun suurin päämäärä oli löytää ens viikonlopulle vaatteet. Silloin on miehen serkun häät ja haluun näyttää edustavalta. Niistä lisää myöhemmin. En siis kirppiksiltä löytäny harmikseni mitää, mutta mentii käymää kierroksen jälkee Robin Hoodissa. Sieltä sit onneks löyty kengät. Mukavat jalassa eikä liian juhlalliset, niin voi pitää muutenki, ku juhlissa/baarissa. Hehe.

Kertakaikkiaan kiva päivä! Ihana päästä tuulettuu miehen kans kahestaa! Vaikkei mitää sen ihmeellisempää tehtykää. Huomisesta tulee varmasti yhtä mahtava, ellei mahtavampi! ;)

Tilauksia Kiinasta

Oon iha hurahtanu kännykkä krääsään. En tosin oo tilannu niitä, ku kaks kertaa. Mutta sitäki enemmän kerralla, ha!

Tilasin uuen puhelimen viime joulukuussa itelle lahjaksi. Sony Xperia Z1 Compact. Eikä siihe saa kaupoista oikein mitää kivaa, kuoria tms. Kaivelin siis netin syövereitä hetkisen ja löysin oikein mukavan sivuston, mistä tilata. Kysyin viel mieheltä mielipidettä sivustosta. Kun hän näytti virheää valoa, laitoin tilauksen menemään.

Oottaminen ei oo ollu ikinä mun juttu. Tilauksessa kesti ja kesti. Aloin jo huolestua, mutta viimein 3 viikon kuluttua ne saapui. Tilasin siis silloin pöllö suojakotelon, pöllö takakuoren ja läpinäkyvän takakuoren. Todella ihania nuo pöllö aiheiset, mutta tuo kirkas kellastu (oli kyl odotettavissa) ja siks jääny vähemmälle käytölle.

Nyt kesällä tuli sitte tilattua toinen tilaus, ku mies osti itellee uuen puhelimen. En ees muista sen merkkiä, joku outo. Iha Samsungin näkönen ja olonen tosin. Tein sitte isomman tilauksen, että mieheniki saa kuoret. Itelle tilasin sydän suojakotelon, valkosen suojakotelon (lähinnä siks, ku siinä tuli laturinjohto kaupanpäälle) ja kuvio takakuoren. Oon tosi tyytyväinen kaikkiin. Vaikkei oo tullu viel käytettyy, ku nukkuva pöllö on mun ehoton lemppari! Niin retro!

Tatuointihaaveita

Olin sillon ala-asteikäinen, varmaan 11-vuotias, ku äiti osti mulle sellasen siirtotatuointi jutun. Siin oli paljo erilaisii kuvii ja päätin vetästä sellasen suht ison auringon keskelle otsaa. Koska Intialaisillaki on, ajattelin, että se on hyvä idea. Äiti nauro katketakseen ja käski pestä sen pois. Oltii siis just lähössä johonki, eikä äiti suostunu lähtä mun kans, jos en pese sitä pois ensin. Mä oon aina ollu vähä omalaatuinen.

Siinä samassa arkissa oli yks mun ehoton lemppari. Se oli niin hieno, etten raaskinu käyttää sitä. Ootin jotain spesiaali tilaisuutta, missä sit käytän sitä. Samalla päätin sillon, että tatuoin sen vielä joskus johonki, vähän isompana vain. Ja se on mulla vieläki! Uskomatonta, että jotain niin pientä on säilyny mulla niin monta vuotta! Se on siis kolibri ja kukka. Todella kauniisti piirretty. On siinä sydänki, mutta päätin silloin jo pikkusena, että se saa jäädä oikeasta versiosta pois.

No toi on yks niistä monista ideoista, mitä päässä on pyöriny vuosien mittaan. Jotku on vaihtunu. Jotku taas on muhinu, muuttanu muotoaan, mutta pysyny. Tatuointeja haluan! Piste. Tuntuu, ku musta puuttus jotain. Niinku en ois kokonaan valmis. En siis oo uskaltanu mennä ottamaa. Eikä oo oikein varaa ollu ottaakaa.

Nyt se kummiski tapahtuu! Oon kertonu suunnitelmani yhelle tatuoijalle ja se piirtää mulle kuvan ja tikataa se paikoille joskus enskuussa aikasintaa. Mätäkuussahan tunnetusti ei kannata mitää sellasta alkaa ees tekee. Kuva ei oo tuo eka ideani, vaan pieni kuva niskaan. ;)

Pelottaa ihan sikana! En osaa yhtää aavistaa, paljonko se sattuu.. huh! Ja se saattaa olla, että tuo kuva on eka ja vika, minkä koskaan pystyn ottamaa. Se siis tarkottaa sitä, että klibri ja kukka jää ikuiseksi haaveeksi. Toivon mukaan niin ei käy!

Missä into?

Eka viikko "uutta alkua" ohi ja oon aika pettyny itteeni.. Eihän se menny, niinku piti.

Jumppa jumppa jumppa.. Kyl mä kiltisti treenasin sen kolme kertaa täl viikol, mikä oli tarkotuski. Se vaa on jotenki erilaista, ku kevääl. Sillon oli aivan mahtavaa kuntoilla ja oikein ootin lasten päikkäreit, että pääsis hommiin. Nyt se on jotenki pakkopullaa, vaikka siit edelleen tulee hyvä fiilis jälkeen päin. Kummallista. Mistä tämä johtuu?

Ikivanhat lenkkarit ja mun rakas juomapullo.

Keksin uuen tavan lämmitellä! Menen meijän kellarin rappuja ylös - alas. Portaita on huimat 13, mut ne on jyrkät ja kyl siin hyvinki nopeest sykkeen sai nousemaan. Pakaroissa, takareisissä ja pohkeissa tuntu mukavasti ja se tuntu toimivalta. Ehottomasti jatkan sitä.

Sitte teen kolmet eri vatsat, selkä, naisten punnerrukset ja ojentajat. 3 x 10 jokasta pienillä tauoilla. Mukava pieni sarja, joka toimi keväällä itelleni ainaki. Tottakai vaihtelen liikkeitä ja määriä, ettei keho totu. Joskus lisään sarjaan myös jalat/pakarat.

Mutta mutta... Se hemmetin lenkkeily. Sain itteni liikkeelle tasan kerran tällä viikolla. Niin turhauttavaa! Mikä siin on, ettei saa itteä ulos? Vaikka siis mietin sitä joka ilta niin helpost tulee sanottuu "nääh, meen huomenna". Onneks mulla on maailman ihanin valmentaja! Mun miehen kans sovittii, et se alkaa patistaa minuu sinne lenkille, et varmast alan käymää. Koska haluan niin paljon, mut oon niin älyttömän laiska! Hmh! Hyi minua!

Ens viikolla parannan tapani! Ens viikosta tulee hyvä viikko! Wish me luck!

Doll eyes

Mä sain ekat silmälasini 4-vuotiaana ja siitä asti oon niitä joutunu päivittäin käyttämää. Ennen mun oli turha haaveillakaa piilareista, koska näköni on niin huono, ettei viel oltu kehitetty niin vahvoja. Silmäleikkauksestaki oon haaveillu, mut se on liian kallis paukku... ainaki tällä hetkellä.


Yläasteella silmälasit oli kauhee taakka. Silmälasipäisillä, ku on se maine, että ne on lähes automaattisesti rumempia, ku muut. Syytän osittain leffoja tästä! Elokuvissa aina rumasta silmälasi-nörtistä tulee kaunis kaunotar ihan vaa ottamal lasit pois päästä ja avaamalla hiukset.. Tadaa!



Jotku mun yläaste kavereista jätti (juurikin tuosta syystä) lasit monesti kotii ja sano et näkee ihan hyvin ilmanki. Mä en voinu tehä sitä koskaan, koska en todellakaa nähny, enkä näe edelleenkää, ilman laseja. Ja monen pojan/miehen suusta kuultua; "Emmä, ku sil on lasit.."
Katkerako? Never!


Nyt keväällä aloin sit vihdoinki tutkia tätä piilolinssi asiaa, joka on mielessä pyöriny jo vuosia. Ensin tuntu epätoivoselta löytää mun näölle sopivia, ku mulla siis on täl hetkellä n. +8,25 molemmat silmät.. Löysin netissä hetken selailtua sopivat linssit ja siitä rohkaistuneena (on vielä toivoa!) varasin ajan optikolle piilolinssi sovitukseen. Ensimmäiset piilarini siis sain tänä keväänä



Olin sillä hetkellä maailman onnellisin ihminen. Näin ilman laseja! Ekaa kertaa yli 20 vuoteen! Sit alkoki meikkaamisen uudelleen opettelu. Jännästi se vaa vaikeutuu, ku näkee, mitä on tekemässä. Ja sit, ku ei oo silmälasit estämässä virheiden näkymistä. Alan siin kummiski olla jo ihan hyvä.


Enkä ollu ennen ajatellu tätä asiaa. Mulla on tosi jännän muotoset silmät! Tosi pyöreät, niinku nukella.. Moni niitä on ihmetelly. Jälleen yksi harva asia, josta pidän ulkonäössäni, vaikkei niitä paljoa olekkaan.. So happy!

Remppaleski

Tää oli odotettavissa sillon vuosi sitte, ku tää talo ostettii. Katto korjattu huonosti sillon joskus ja se on purettava ja tehtävä uusiks. Yläkerrassa siis ei oo voinu asua. Mies keväällä alotti tän projektin, ku ilmat lämpeni ja nyt se on todella hyvällä mallilla.

Kyl se silti tuli aikamoisena yllärinä, kuinka paljo siihe uppoo aikaa (ja rahaa). Mies käytännössä asuu yläkerrassa ja mä oon lasten kans kolmisin alhaalla. Tää kesä on menny suurin piirtein niin eikä mitää sen kummempia oo oikein pystyny tekemää. Menny siis harakoille niin sanotusti koko kesä.

Tottakai haluun, et se on valmis nopeest! Mut onhan se myönnettävä, aika ressaavaahan tää on. Ja tylsää! Ja mälsää! Eiköhän se kummiski syksyn mittaan valmistu ja päästää "muuttamaan" yläkertaan. Sinne on siis tulossa kaks makuuhuonetta. Yks meille ja yks lapsille. Sit, ku lapset kasvaa tarpeeks, saavat omat huoneet ja me miehen kans "muutetaan" takas alakerrassa olevaan makuuhuoneeseen.

Hammasta purren siis kestettävä tää loppuun! Odottavan aika on pitkä.. Niinhän sitä sanotaan. Nostan kyl hattua niille. jotka rohkenee rakentaa kokonaan oman talon. Mul menee tässä jo järki.

Enkä halua loukata otsikolla ketään. Se on tarkoitettu vain hauskaksi sanaleikiksi, joka on verrattavissa inttileskeen. Peace!

Mukava lauantai

Juhlittii pienellä porukalla mun rakasta pappaa. Se täytti lauantaina 80 vuotta. Ei siellä paljoa porukkaa ollu, muutama lähin ystävä ja sit me. Pappa oli niin iloinen, ku sitä muistettii. Laitettii pöytä oikee koreeks ja oli kaikkee tarjottavaa. Oli tosi ihana päivä.

Yllättävän onnistunut kakku, vaikken oo montaa vielä tehnykkää.

Ite vein sille mansikkatäytteisen täytekakun ja tuulettimen. Sellainen tulee varmasti tarpeeseen, ku on niin kuuma loppukesä. Mukavaa huomata, että papalla on ihmisiä ympärillä, jotka siitä välittää. Ja samalla harmikseni huomata, etten tiiä papan asioista juurikaan mitää. Mulle ei kerrota. No, mutta siihe tulee muutos, kiitos papan ystävien.

Paketoitu tuuletin ja synttärikortti rakkaalle papalle.

Pappa on mulle todella tärkeä ihminen! Jotenki aina tälläsissä tilaisuuksissa kolahtaa, että kaikki vanhenee. Täytyy käyttää koko ajan vähentyvä aika hyväks ja nähä pappaa paljon useammin!

Nopeasti näytöstä otettu kuva muistoksi.

Illalla juhlahumusta hullaantuneena päätin uudistaa mun blogin kokonaan. Tekee hyvää niin itelle kuin tälle blogilleki. En tuntunu hyvältä enää kirjottaa saman otsikon alla pitkän tauon jälkee. En kuitenkaa halunnu alottaa täysin puhtaalta pöydältäkää, koska tälle blogille kuuluu huvittava historiansa. Nauran ääneen joka kerta, ku luen vanhoja postauksia, mitä sitä onkaa mielessä liikkunu...

Blogihaaste

Selailin blogeja tappaakseni aikaa lähinnä, koska ei vielä väsytä tarpeeks, että nukkumaan menisin. Törmäsin hassun hauskaan haasteeseen Ateljee blogissa. Pakkoha siihe oli vastata!

Kysymyksiä, kysymyksiä... Miettii, miettii, miettii..

1. Mikä on ikimuistoisin matkakokemuksesi?

- Oon tylsä. En oo matkustellu maalimalla, vielä. Mutta ikimuistosin matkamuisto on ehottomasti Roadtrippi miehen kanssa kohti tuntematonta. Juhlittiin silloin Juhannusta ja Hääpäivää. Pikkasen enemmän matkasta löytyy täältä.

2. Mikä on ollut kaikkein rohkein tekosi?

-Kliseistä ehkä, mutta äitiys. Perheen perustaminen. Ikinä en oo ennen ryhtyny mihinkää niin pelottavaan! Mutta parasta aikaa ikinä!

3. Mikä on paras neuvo, jonka olet saanut ja keneltä olet sen saanut?

- Minuu on kyl neuvottu ja paaaljon.. mutta paras? Tähä varmaa pitäs laittaa joku filosofinen lause joltaa ihanalta ihmiseltä. Anteeksi läheiset. En keksi nyt yhtäkään parasta neuvoa.

4. Mikä on eriskoisin tai kummallisin taitosi?

- Apua! Tätä pitiki miettiä pitkään. En keksiny mitää sellasta taitoa.

5. Mitä teet kotona yksin, kun kukaan ei ole näkemässä?

- Twerkkaan! hahaha. En oo siinä ees kovin hyvä, mutta edistystä on tapahtunu. Myös laulan, jos oon sillä tuulella, enkä osaa sitäkää kovin kummoisesti.

6. Jos voisit asua missä vain, missä asuisit?

- Tässä näin. Tässä on hyvä olla!

7. Jos saisit pelastaa kotoasi vain kolme tavaraa tulipalolta, mitkä ne olisivat?

- Puhelin, ehottomasti. Lompakko (kyllä, sisältö lasketaan mukaan!) ja ulkoinen kovalevy, koska kaikki muistot on siellä. Toivon todella, että mulla on vaatteet valmiiks päällä! ha!

8. Jos saisit pitää vain yhden viidestä aististasi, mikä se olisi ja miksi?

- Näkö. Ilman muita pärjää kyllä (varmasti ilman näköäkin), mutta tahtoisin nähdä, kun lapset kasvaa ja muutenki elämä tuntuisi todella tyhjältä ilman sitä.

9. Millä kolmella sanalla kuvailisit itseäsi?

-impulsiivinen, tulinen, empaattinen

10. Mikä on suurin pelkosi?

- Epäonnistumisen pelko.

11. Mikä on suurin unelmasi?

- Että voin kiikkustuolissa istuessani vanhuksena sanoa, että olen elänyt! Tehny hulluja juttuja, kertoa lapsenlapsille hauskoja tarinoita itsestäni. Enkä vaan oo eläny elämää tasapaksusti ja tylsästi.

Siinä ne. Todella pisti miettimään näin yömyöhään. Hauskaa oli. Suosittelen muitaki kokeilemaan! Haastan siis sinutki hyvä lukija. Tee tää omaan blogiisi ja linkkaa kommentteihi vastaukset nii käyn mielellään lukasemassa!

Ylös ja Ulos!

Nyt täytyy kyl myöntää, et oli aamulla jalat kipeät! On niin paljo rapistunu kunto, että oikee hävettää! Täs on kesä taas menny laiskotellessa ja herkkuja mässätessä, et se alkaa jo näkyä.. kevät meni niin hyvin, ku kerranki sain itteäni niskast kunnol kii ja parin kuukauden ajan lenkkeilin ja kuntoilin hyvällä sykkeellä.

Mitä sitte tapahtui? No tuli kesä. Damn you, kesä! Läheisillä alko kesälomat ja porukkaa oli meillä lomailemassa. Siihe sit loppu mun treenailut. Pari viikkoo täs nyt "suunnitellu" et maanantaina alkaa uus kausi, ku oon semmonen maanantai -alottaja. Maanantait tuli ja meni, eikä se peppu noussu ylös sohvalta millään.

Eilen sit päätin, että nyt riittää (eikä ees ollu maanantai)! Lapset, ku meni nukkumaa, puin lenkkarit jalkaan ja pakotin itteni lenkille. Oli niin ihana fiilis! Lihaksissa tuntu turhanki nopeesti, ku reippaasti painoin menee tuttua 2km lenkkiä. Lopussa ootti mukavan lyhyt, mutta jyrkkä ylämäki, jonka aina juoksen niin kovaa, ku pääsen. Kotona tuntu, et happi loppuu, mutta oli voittajafiilis!

Tänään uudestaa! Eilen se alkoi, eikä loppua näy! Tän viikon loppuun lenkkeilen päivittäin ja ensviikolla aloitan lihaskuntotreenit uudella tarmolla. Go Siinu!

Hirvipaisti

Tarina alkaa jo vuoden vaihteessa, jolloin suunnattii Rovaniemelle pariks viikoks moikkaa mun perhettä. Sieltä pois lähtiessä saatiin muutma pussi hirvenlihaa kotiin vietäviksi. Joukossa oli jauhelihaa, paistiliha ja muutama luu Dänille (koira).

Ei oltu yhtää lihaa sielt viel ja sain mahtavan idean tässä yks ilta tehä jauhelihakeittoo. Mies ehotti, että tehtäs hirvenlihasta, ku sitä nyt kerran meillä edelleen on. Juuri ennen nukkumaa menoo menin siit kaivaa pakastimen perukoilta lihapussia. yhtää sen enempää ajattelematta nykäsin vaa yhen pussin ja laitoin sen lavuaariin sulamaan. Aamulla mies oli nakannu sen jääkaappiin oottelee, eikä siitä ollu mitää puhetta koko päivänä.

Tämmänäkönen se oli uuniin mennessä.

Kellon tultua sen verran, että ruuan teko oli ajankohtaista, kaivoin sen lihapussin esiin ja tutkittuani tarkemmin, tajusin sen olevan VÄÄRÄ! Siinä pieni paniikki meinas iskee, et mitäs ny tehää.. Äkkiä the Google käyttöön ja samalla porukoille mayday-viestiä naputtamaan. Iskältä tuliki heti ohjeita (Hallelujaa!) ja pistin sen köntin etikkaan/veteen yöks tehtyä ensin siihe muutaman viillon.

uunista tullessa, tuoksu oli ihana!

Seuraavana päivänä otin köntin liemestä ja tökin viillot täyteen voita ja lihaliemikuutiota. Pinnalle pippuria. Paistopussiin. Uuniin 175 asteeseen ja eikun oottelemaan. Kaveriksi tein siihe pottumuussia ja iskän ohjeiden mukaan mustatorvisieni -kastikkeen. Niitäki saatiin siis porukoilta mukaa reissussa. Kuivattuja versioita.

Bon Apetit!

Olen siis todella ylpeä itsestäni, kun se onnistui! Se oli tosi hyvää, vaikka etikka maistu vähä liikaa ja kastike oli himppasen liian paksua, mutta tein sen! Oon arka kokki ja jännitän uusia juttuja paljon, vaikka tykkäänki kokeilla kaikkea uhkarohkeasti. Hyvä minä! Uutta ruokaa kokeilemaan vaa uudestaan!