Tatuointihaaveita

Olin sillon ala-asteikäinen, varmaan 11-vuotias, ku äiti osti mulle sellasen siirtotatuointi jutun. Siin oli paljo erilaisii kuvii ja päätin vetästä sellasen suht ison auringon keskelle otsaa. Koska Intialaisillaki on, ajattelin, että se on hyvä idea. Äiti nauro katketakseen ja käski pestä sen pois. Oltii siis just lähössä johonki, eikä äiti suostunu lähtä mun kans, jos en pese sitä pois ensin. Mä oon aina ollu vähä omalaatuinen.

Siinä samassa arkissa oli yks mun ehoton lemppari. Se oli niin hieno, etten raaskinu käyttää sitä. Ootin jotain spesiaali tilaisuutta, missä sit käytän sitä. Samalla päätin sillon, että tatuoin sen vielä joskus johonki, vähän isompana vain. Ja se on mulla vieläki! Uskomatonta, että jotain niin pientä on säilyny mulla niin monta vuotta! Se on siis kolibri ja kukka. Todella kauniisti piirretty. On siinä sydänki, mutta päätin silloin jo pikkusena, että se saa jäädä oikeasta versiosta pois.

No toi on yks niistä monista ideoista, mitä päässä on pyöriny vuosien mittaan. Jotku on vaihtunu. Jotku taas on muhinu, muuttanu muotoaan, mutta pysyny. Tatuointeja haluan! Piste. Tuntuu, ku musta puuttus jotain. Niinku en ois kokonaan valmis. En siis oo uskaltanu mennä ottamaa. Eikä oo oikein varaa ollu ottaakaa.

Nyt se kummiski tapahtuu! Oon kertonu suunnitelmani yhelle tatuoijalle ja se piirtää mulle kuvan ja tikataa se paikoille joskus enskuussa aikasintaa. Mätäkuussahan tunnetusti ei kannata mitää sellasta alkaa ees tekee. Kuva ei oo tuo eka ideani, vaan pieni kuva niskaan. ;)

Pelottaa ihan sikana! En osaa yhtää aavistaa, paljonko se sattuu.. huh! Ja se saattaa olla, että tuo kuva on eka ja vika, minkä koskaan pystyn ottamaa. Se siis tarkottaa sitä, että klibri ja kukka jää ikuiseksi haaveeksi. Toivon mukaan niin ei käy!