Tänään se tapahtui sitten. Tosi nopeesti se kyl oli ohiki. Jenna. Ystävä, josta mainitsin tässä KLIK, tuli miehensä Tuukan kans tänää käymää. Oli niin ihanaa nähä viiden vuoden jälkee.Ootin sitä koko aamun ja semmoinen jännitys purkautuu kiukkuna. Onnistuin kiukuspäissäni sotkemaan koko kämpän. Etin siis rasvatuubia. Löyty lopulta kaks. Ha! Sain silti laittaiduttuu ja hoidettuu lapset, vaik kiukuttiki.
Sitte siinä kahen maissa Däni rupes haukkumaa siihe mallii, et joku on pihassa. Juoksin ulos innoissaa ja siellä ne oli. Voi sitä onnenkyynelten määrää, ku halattii (nytki meinaa tippa tulla) ja se ei meinannu millää lakata. Sit suut kävi kilpaa eikä miehet saanu oikee suun vuorookaa. Esittelin Jennalle talon ja muisteltii menneitä. Miehet istu olkkarissa juttelemassa.
Ei niil valitettavasti ollu, ku pari tuntia aikaa olla, ku koti ja työt kutsu Rovaniemellä. Mutta suunnitelmia oli jo oikein urakalla, millon nähää seuraavan kerran. Harmittaa iha tosissaa, ku on näin pitkä välimatka. Jenna on mulle tosi rakas! Eikä tekis yhtään pahaa nähä vähä useemmin ja parantaa yhessä maailmaa viinipullon kera... Ehkä viel joskus se on mahollista.
Se hassu nainen toi mulle tuliaisiksi kukan! En oo edelleenkää kukkaihminen, mutta nyt teen parhaani, että se pysyy kevääseen asti hengissä ja sitte sen voi laittaa pihalle kasvamaan. Kaunis keltainen ruusu. Kyl Jenna mulle sen nimenki sano, mut en muista yhtään nyt, mikä se oli. Sain myös ihanan mukin, jossa lukee ystävä ja kaunis teksti sisäpuolella. Itku tuli, ku luin sen.
Onneks on puhelimet olemassa! Varmasti soitellaa vastasuudessa usein ja tehdään matkoja toistemme luo. Eikä sit tiiä, vaik lähitulevaisuudes välimatka vähän lyheniski. Ainaki hetkeks.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti